Fasilitointiprosessissa on usein selkeä alku ja keskikohta: käynnistetään tilaisuus, kerätään ajatuksia, ideoidaan ja priorisoidaan. Liian usein lopetus kuitenkin jää ohueksi. Aika loppuu, keskustelu katkeaa ja ryhmä siirtyy seuraavaan työtehtävään ilman, että yhteinen kokemus tulee kunnolla sanoitetuksi.
Tässä Fasilitointimenetelmät-blogisarjan viidennessä ja samalla viimeisessä osassa esittelen Sääkartta-menetelmän ja sen, miksi käytän sitä erityisesti oppien kokoamiseen, reflektointiin ja yhteiseen päätökseen. Menetelmä auttaa ryhmää pysähtymään hetkeksi, katsomaan taaksepäin ja tekemään näkyväksi sen, miltä fasilitoitu prosessi, tilaisuus tai ajanjakso oikeastaan tuntui, eikä vain sen, mitä saatiin aikaiseksi.
Miksi hyvä lopetus on ylipäätään fasilitoinnissa niin tärkeää?
Hyvä fasilitointi ei ole vain keskustelun ohjaamista, vaan myös kokemuksen kehystämistä. Se, miten tilaisuus päättyy, vaikuttaa siihen, mitä ihmisille jää mieleen koko tilaisuudesta, ja mitä he vievät mukanaan arkeen.
Ilman yhteistä pysähdystä:
- opit jäävät yksittäisiksi havainnoiksi,
- tunteet jäävät käsittelemättä,
- osallistujat eivät välttämättä hahmota, miten eri näkökulmat liittyvät toisiinsa.
Sääkartta-menetelmä (engl: Weather Report Retrospective) tarjoaa keinon tehdä tämän pysähtymisen luontevasti, mutta merkityksellisesti. Sääkartta on ennen kaikkea visuaalinen ja metaforinen fasilitointimenetelmä, jossa osallistujat kuvaavat kokemustaan säätilan avulla. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa.
Näin fasilitaattori ohjaa Sääkartta-menetelmän
- Fasilitaattori aloittaa kertomalla lyhyesti, miksi menetelmää käytetään: tarkoitus ei ole arvioida onnistumista oikein–väärin-akselilla, vaan pysähtyä sen äärelle, millaisena kokonaisuus koettiin.
- Fasilitaattori on kiinnittänyt eri säätiloja kuvaavat symbolit eri puolille tilaa ja pyytää osallistujia siirtymään sen symbolin luo, joka kuvaa parhaiten heidän omaa sisäistä säätilaansa. Joskus joku asettuu kahden symbolin väliin, koska yhdistelmä tuntuu kuvaavan kokemusta paremmin, ja se on täysin sallittua.
Etä- tai hybriditilanteissa toteutan menetelmän samalla periaatteella digitaalisella alustalla, esimerkiksi Mirossa. Neljä sääsymbolia voidaan asettaa esimerkiksi neliön muotoon ja sijoittaa riittävän etäälle toisistaan. Olen usein kirjoittanut valmiiksi kunkin osallistujan nimen omalle tarralapulle, jotta jokainen voi sitten siirtää oman nimensä sen symbolin kohdalle, joka kuvastaa parhaiten omaa sisäistä säätilaansa.
Huom: En yleensä ole määritellyt, etukäteen, mitä eri säätilat tarkoittavat. Ei voida siis olettaa automaattisesti, että aurinko on hyvä ja sade huono. Sen sijaan annan ryhmän itse määritellä:
- mitä pilvinen sää heille tarkoittaa,
- voiko sade olla puhdistavaa,
- voiko auringonpaisteessa olla myös liikaa häikäisyä.
Tässä vaiheessa fasilitaattorin tärkeä tehtävä on antaa tilaa erilaisille tulkinnoille. Samalla sääsymbolilla voi olla täysin eri merkitys eri ihmisille, ja juuri tämä tekee keskustelusta arvokasta.
3. Kun havainnot on tuotu kartalle, siirrytään yhteiseen keskusteluun.
Fasilitaattori voi esittää avoimia kysymyksiä, kuten:
- Mitä huomaatte karttaa katsoessanne?
- Mitä nämä säätilat kertovat meidän yhteisestä kokemuksestamme?
- Missä kohdissa kokemukset ovat samanlaisia, missä erilaisia?
4. Lopuksi fasilitaattori auttaa ryhmää kokoamaan keskustelusta muutaman keskeisen havainnon: mitä tästä opimme, mitä haluamme vaalia ja mihin on hyvä palata myöhemmin.
Milloin sääkartta toimii erityisen hyvin?
Sääkartta-menetelmä sopii erinomaisesti:
- työpajojen ja kehittämispäivien loppuun,
- projektin tai ajanjakson retrospektiiviksi,
- koulutusten päätökseen,
- tilanteisiin, joissa halutaan käsitellä myös tunteita, ei vain faktoja.
Se toimii yhtä hyvin pienissä tiimeissä kuin suuremmissakin ryhmissä, ja sekä lähitilaisuuksissa että digitaalisilla alustoilla.
Sääkartta tekee näkyväksi sen, että kokemus ei ole koskaan yksiääninen. Se antaa luvan ryhmän ristiriitaisuudelle, keskeneräisyydelle ja erilaisille näkökulmille, ilman, että niitä tarvitsee ratkaista tai siivota pois.
Lopuksi
Hyvä fasilitointi ei tarkoita valmiita vastauksia tai yksiselitteisiä lopputuloksia, vaan jaettua ymmärrystä siitä, missä olemme olleet ja mihin olemme menossa. Sääkartta tukee tätä ajatusta erinomaisesti: se antaa tilaa kokemuksille, tulkinnoille ja myös keskeneräisyydelle ilman painetta ratkaista kaikkea heti.
Usein juuri se, että kokemukset tulevat sanoitetuiksi ja jaetuiksi, luo ryhmälle merkityksellisen päätöksen. Kun ihmiset näkevät, etteivät he ole kokeneet asioita yksin tai “väärin”, syntyy yhteyttä, luottamusta ja pohjaa seuraaville askelille.
Kuten alussa mainitsin, tämä blogi päättää samalla Fasilitointimenetelmät-blogisarjan. Olemme kulkeneet yhdessä fasilitoidun prosessin kaaren: tilaisuuden käynnistämisestä ja energian luomisesta ideointiin, priorisointiin ja lopulta yhteiseen pysähtymiseen. Tämä kaari heijastaa myös hyvän fasilitoinnin ydintä: tietoista siirtymistä vaiheesta toiseen ja ennen kaikkea ihmisten ajattelun ja kokemuksen tukemista matkan varrella.
Jos tästä sarjasta jää mieleen yksi asia, toivon sen olevan tämä: fasilitointi ei ole vain menetelmiä, vaan taitoa luoda tilaa, jossa ihmiset voivat ajatella, tuntea, oppia ja oivaltaa yhdessä.
Haluatko oppia lisää toimivista fasilitointimenetelmistä ja energian johtamisesta ryhmätilaisuuksissa? Tutustu Varmuutta fasilitointiin -kirjaan ja kehitä omaa fasilitointiosaamistasi!
Tämän blogiartikkelin kirjoittaja on palkittu ammattifasilitaattori ja Xpedion toimitusjohtaja Mirjami Sipponen-Damonte. Hän on työskennellyt fasilitoinnin ja organisaatioiden kehittämisen parissa ympäri maailmaa yli 20 vuotta.